Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tallipäiväkirja

Tallipäiväkirjasta löytyy kaikki tarinat, piirrokset, runot ja kertaukset tallin arjesta vaihtelevasti omistajan, hoitajien ja muiden kävijöiden kertomana. Jokainen tallipäiväkirjaan tullut merkintä kommentoidaan kattavasti tallinomistajan toimesta.

Hurmanjyrkän tallilaiset tienaavat hoitomerkinnöistään virtuaalirahaa (v€), joita voi hyödyntää esimerkiksi tallin tapahtumissa ja tallikaupoissa. Huomaathan, että varsinaisen tarinamerkinnän saadaksesi, merkinnässä on oltava ainakin 200 sanaa (sanalaskuri).

Mukavia hetkiä Hurmanjyrkän parissa!

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Frida

04.07.2018 15:52
Frida painoi paljaat jalkansa vesitankin kylmää reunaa vasten. Valtava astia ei hievahtanutkaan, vaikka tie oli kuoppainen ja lava ajoittain pompahteli suuntaan ja toiseen. Vesi velloi pitäen outoa, kuin onttoa ja kolisevaa ääntä. Pääasiassa kyyti oli kuitenkin tasaista. Taru ajoi hyvin; traktori väisteli monttuja ketterästi, ja myös ohjaamoon ahtautunut Bea oli pätevä kuljettajaoppilas. Timon radio oli tilanpuutteen vuoksi siirretty lavalle, jossa Frida ja Assi lojuivat laiskoina kesäiskelmää kuunnellen.

Alkuillan aurinko porotti yhä korkealla. Taivas oli sininen, vain muutama hassu pilvi purjehti hurjaa vauhtia kiitävien pääskysten seassa. Koko päivä oli ollut hyvin lämmin, ja sellaisena ilmanalan oli ennustettu jatkuvankin. Paahde oli kuivannut vesisodassa eli tankin täytössä kastuneet vaatteet jo ennen traktorimatkan alkua. Kieltämättä jääkylmä kaivovesi oli virkistänyt mieliä, vaikka varsinainen tehtävä olikin siksi kestänyt hieman kauemmin. Jopa Fridan oli ollut pakko jättää huppari tallituvan naulaan jo aikoja sitten. Se oli ollut suuri askel, ja tuntilaisten läheisyydessä oli edelleen parempi peittää käsivarret. Hänen onnekseen kaikki tallikaverit olivat olleet hyvin hienotunteisia, eikä kukaan ollut kysellyt tyhmiä tai suhtautunut häneen eri tavalla. Bea oli eräänä hiljaisena hetkenä kertonut kaikkien nähneen arvet aikasemminkin, ja niin ollen jo tietävän asiasta.

Metsätie toi kaivattua varjoa, ja sekä Frida että Assi huokaisivat helpotuksesta. Niin kovaa traktori ei kulkenut, että tuuli olisi vilvoittanut oloa. Assi ehdotti pikaista pulahtamista tankkiin. Olisi vain pitänyt olla jonkinlaiset leikkurit, joilla sen olisi saanut avattua päältä kokonaan - pienestä täyttörei'ästä ei mahtuisi edes Frida. Yksissä tuumin he luopuivat ajatuksesta, sillä vesi oli sitä paitsi tarkoitettu hevosille.

Traktori pysähtyi laitumien aidan viereen. Kyytiläiset hyppäsivät pois lavalta avaamaan portin, jotta Taru pääsi ajamaan sisään. Hevosia puuhastelu ei tuntunut häiritsevän, ne jatkoivat syömistä kauempana vaivautumatta muuta kuin vilkaisemaan. Vain suomenhevoset Käpy ja Hitsi saapuivat kiinnostuneina tarjoamaan apuaan. Korkea heinä ulottui niitä vatsakarvoihin asti ja hännät huiskivat laiskasti. Portin edusta oli tallaantunut melko tasaiseksi, muta pöllysi kuivuuttaan. Vesiastiassa uiskentelevat heinänkorret ja lehdet joutuivat pyörteen kurimukseen, kun tankista laskettiin lisää vettä. Frida siiviöi sormillaan roskia pois. Kylmyys pisteli, mutta helteessä se tuntui vain hyvältä. Hän huomasi astian reunaan köytetyn tiskiharjan, jota joku utelias sielu oli maistellut. Syyllinen paljastui heti, sillä uuden veden laadun tarkastettuaan Hitsi aivan kuin ohimennen riuhtaisi harjaa hampaillaan. Tyttö rapsutteli ruunan rinnuksia. Hevoset toivat mukanaan kärpäset, joita sai jatkuvasti puhallella pois suusta ja silmistä. Hitsi ei vaikuttanut kovinkaan syödyltä, ja Frida toivoi suurimpien paarma-armeijoiden pysyvän poissa.

"Onko mitään parempaa?" hän kysyi hiljaa, enemmän itsekseen toteavasti. Puiden syvä, kesäinen vihreys korostui taivaan kirkasta sinistä vasten, pääskyset huusivat taivaalla, auringonpaiste lämmitti ja hevoset ottivat rennosti. Assi opetti Beaa punomaan heinästä seppelettä. "Ei taida olla", Taru mumisi vastaukseksi halatessaan Kävyn likaista kylkeä.

Kun työläiset olivat saaneet heinäseppeleet päähänsä ja käytössä olevien laidunlohkojen vesiastiat oli puhdistettu ja täytetty, lähti traktori lavoineen takaisin kohti tallia. Assi oli hätistänyt Bean lavalle ja mennyt itse Tarun seuraksi ohjaamoon. Radiossa soitettiin edelleen vanhanaikaista hanurimusiikkia, jota Frida ei mieltänyt nykynuorison soittolistoille sopivaksi.
"Tällainen kuuluu tanssilavoille", hän ajatteli ääneen.
Siitäkös Bea innostui: "Joo! Hei, lähetään tansseihin!"
Frida virnisti. "Tallivaatteissa vai?"
"Assi voi tehdä meille heinähameet! Tai voidaan kysyä Timolta, se varmaan tietää!" huulipunatyttö tokaisi ilkikurisesti ja tajusi sitten: "Itse asiassa ei muuten varmasti tiedä. Siltä ei kannata kysyä pukeutumisvinkkejä! Taru! Nyt lähetään lavatansseihin! Käännä kurssi!"
Frida tyrskähti tahtomattaan; Bea ja Timo olivat yhä jatkuvasti sotasilla.

Taru teki työtä käskettyä ja kääntyi maneesin takaa kinttupolulle kohti autotietä. Frida joutui tosissaan pitämään lavan reunoista ja vesitankista kiinni, niin pomppuiseksi meno muuttui.
"Ei kai me oikeasti mennä mihinkään?" tyttö huolestui, kun lava eteni Jynkänlahdentielle. Yhdistelmä ajoi tien reunaa neljänkympin lätkä loistaen. Heille töötättiin kerran, ja Frida ehti jo panikoida ennen kuin huomasi apukuskin näyttävän peukkuja avoimesta ikkunasta. Assi ja Taru näkyivät vilkuttavan autoilijoille.
"Eihän me voida", Bea naurahti epävarmana, "Eikä päästäisi, jäätäisiin heti poliisin haaviin!"
Heidän ei auttanut kuin istua ja katsoa, kuinka kävisi: Taru olisi hyvinkin voinut jatkaa vaikka keskustaan asti.

Matka päättyi kuitenkin varsin nopeasti. Tallin kohdalla käännyttiin tien yli parkkipaikalle. Oola-koira loikki riemuissaan vastaan, perässään vähemmän innostunut Timo. Frida tunsi rauhan palaavan sieluunsa.
"Uuuu, hankaluuksia", Bea kuiskasi nauraen, kun tallimestari levitteli käsiään kysyvästi, ja asetti ne lopulta paheksuvasti puuskaan Tarun pysäyttessä traktorin. Frida oli kuolla nauruun, mutta onnistui pysymään hiljaa ja pitämään naamansa peruslukemilla.

Eihän Timo oikeasti vihainen ollut, ja selitys lavatansseista palaamisesta sai miehen pokan pettämään lopullisesti. He olivat kulkeneet ristiin; tallimestari oli käyttänyt hyvän aikaa traktorin etsimiseen oltuaan aikeissa lähteä täyttämään laitumien vesiastioita - kun samaan aikaan tallilaiset olivat jo olleet työn touhussa paikan päällä.

He istuivat puutarhatuoleille tallin seinustalle. Taivaanrantaan kerääntyi pilviä, ja illan viileys alkoi päästä voitolle päivän kuumuudesta. Vastoin sääennustetta saattoi olla toivoa sateestakin. Muilla oli jo juttu hyvässä vauhdissa, kun Ellalle annettiin laidunraporttia. Frida katseli tallin pihaa. Kukkaset piirittivät kaivoa ja Oola juoksenteli Assin heittämän pallon perässä. Koettelemusten jälkeen elämä oli viimein palannut uomiinsa, ja kaikki oli kuten ennenkin. Niin kuin piti olla.

Nimi: Assi

04.07.2018 15:15
Siivilöityi auringon säteet,
puiden lävitse.
Eiköhän sellainen maisema,
jo sielua ravitse.

Ei hevosten kaviot polulla,
ääntäkään päästäneet.
Oli nekin hiljaisen hetken,
tänne säästäneet.

Kukkui käki jossain kaukana,
taivas oli sees.
Ei yhden yhtäkään pilveä,
auringonvalon ees'.

Kuului ensin pärskähdys,
sitten toinenkin.
Oli edessä laukkasuora,
piti päästä muita kovemmin.

Än yy tee nyt,
matkaan ratsut sinkoo.
Tuultakin nopeammin,
kohti pellonreunaa pinkoo.

Ohittuu ensin yksi poni,
sitten toinenkin.
Mitä jos mä tän kisan,
voisin voittaakin?

Puskee silmät vettä,
kiitolaukkaa mennään.
Ihan kuin aina oisin,
pitkin metsiä voinut lentää.

Puuskuttaa ratsukko,
ei jaksaisi enää jatkaa.
Pakko vielä yrittää,
niin vähän on enää matkaa.

Tulee vastaan pellon reuna;
me oikeasti voitettiin!
Molempien rajoja,
kisassa todella koitettiin.

Niin hiljaa häipyy kauas,
poistuu tuska hellä.
Voi pimeän mielen,
nyt jo hyvästellä.

Joskus ilo kuplii,
ja nauru voiton vie.
Se on meille kaikille,
se elämän kultainen keskitie.

Nimi: Assi

02.07.2018 20:02
Aamukastesumua,
laitumen laidalla.
Keikuttiin porukalla,
puisella aidalla.

Niityllä vihreää ruohoa,
silmänkantamattomiin.
Voisinpa nyt tarttua,
elämän ohjausrattiin.

Johdattaa itseni,
vesille selvemmille.
Antaa tilaa uusille,
pelottomille sydämille.

Ei ollut kiire minnekään,
mielessä ei huolta yhtäkään.
Mutten silti tiennyt mä,
tarkoitusta elämän vieläkään.

Joskus mietin jos voisin olla,
kuten Dino, tuo pilkkuponi.
Ei koko ajan syvenisi,
mun huolenaiheiden lovi.

Mutta kun katson tuota,
pörröistä ruohon napsijaa.
Ymmärtää sen ihmeen,
välillä ainoastaan;

Jos olisin hevonen,
olisin niin täysin huoleton.
Mutta kyllä ihmisyydessäkin,
omat puolensa on.

Nimi: Frida

21.04.2018 10:11
"I see the girls walk by dressed in their summer clothes
I have to turn my head until my darkness goes"

Niin, oli siis kevät, ja ihmiset sairaan kauniita, iloisia ja onnellisia. Frida yksin vaipui synkkyyteen. Kesä ei ollut häntä varten, ei myöskään kauneus. Pian kaikki kulkisivat pienissä kesävaatteissa, joissa olisi lyhyet lahkeet eikä ollenkaan hihoja. Hän ei voisi käyttää kumpiakaan. Jälleen vihaisena itselleen tyttö tunki ruhjotut kätensä syvälle taskuihin. Vielä oli hetki aikaa takeille ja huppareille, ja tallilla kukaan ei katsoisi kieroon, vaikka kulkisi ratsastushousuissa helteidenkin läpi. Paitojen kanssa olisi sitten eri juttu.

Parkkipaikalla seisoi tuttuja autoja, suurin osa talutustuntilaisten vanhemmille kuuluvia. Frida laahusti yhä kädet taskuissa, huppu päässään kohti tallirakennusta. Kauempaa kuului mopon ääntä ja joku kaartoi parkkiruutuun. Sekin vielä, hän itse oli naarmuttanut piikkinsä keulittuaan irtosepeliin sillä seurauksella, että takarengas oli lähtenyt alta. Kyynärpäät olivat edelleen ruvella. Onneksi Robin oli ottanut kevarin korjattavakseen enemmän kuin mielellään, vaikka olikin vasta saanut laitettua sen kevätkuntoon. Äkkiä takaa kuului juoksuaskelia, eikä Frida ehtinyt kääntyäkään, kun joku jo hyppäsi nauraen hänen niskaansa kiskoen hupun mennessään. Bea! Huono tuuli haihtui sen sileän tien.

Tuntilistaan oli merkitty tälle päivälle vain neljä tuntilaista kummallekin puolituntiselle, eikä Seppoa tai Aunea ollut valittu ratsuiksi. Frida nyökkäsi tyytyväisenä itsekseen, eipä tarvinnut sietää lapsia tai niiden vanhempia. Bea taisi olla samoilla linjoilla, sihahtaen hampaidensa välistä vaimean riemunkiljahduksen. Tallituvassa näkyi merkkejä toisista; Assin tuttu, keltainen reppu, Tarun takki, sekä Humun kiiltävät nahkasaappaat. "Ai niin, tänään on se lasten leikkitunti!" Bea muisti kurkistaessaan verhon raosta kenttää kohti. Niinhän se oli, siitä oli tosiaan ollut puhettakin. He lähtivät ulos katsomaan.

Molempien talutustuntien lapsille oli kevään kunniaksi luvattu järjestää kivaa tekemistä ratsastuksen ohella. Kentälle kerätyt pienet ratsastajat seisoivat sen keskellä piirissä. Humu näkyi tepastelevan edestakaisin selittämässä ilmeisesti leikin sääntöjä. Lasten joukosta erottuivat puolta pidemmät Taru, Mailis, Assi ja William. "Kuinka paljon Assille on pitäny maksaa, että se on saatu osallistumaan tuohon?" Frida kysyi Bealta ääneen, mutta kuitenkin niin hiljaa, etteivät aidan vierellä seisovat vanhemmat kuulleet. "En tiiä, mutta meidän pitää pelastaa se", Bea päätti, lukitsi sormensa Fridan hihan ympärille, ja lähti raahaamaan häntä kenttää kohti: "Me tullaan myös!"

Ei auttanut itku markkinoilla. Bean rautainen ote piti, eikä Frida kehdannut lasten ja näiden vanhempien edessä pyristellä vastaan. Niinpä hän löysi itsensä piiristä vastapäätä Assia, joka ilmeellään viestitti myötätuntonta. Oli vain yritettävä näyttää normaalilta. Ääneti surkuttelivat toisilleen avuttmuuttaan, kun William ja joku lapsista laukkasivat kuvitteellisilla, lihavilla poneillaan ympäri piiriä keräten lisää jäseniä iloiseen joukkoonsa.

Leikit olivat onneksi jo lopuillaan, eikä Fridan tarvinnut kestää pitkää aikaa. Tekopirteät kestovirneet pyyhkiytyivät naamalta välittömästi, kun lapsille oli vilkutettu heipat, ja kurssi käännetty kohti tallia. "C'moon, ei se niin paha ollut!" William ja Taru lohduttivat virnistellen, johon Frida ja Assi murisivat vastalauseensa kahvikuppien takaa. Pitkästä aikaa koko klaani oli koossa tuvan pöydän ääressä. Kahvi, kaakao ja ansaitut kaurakeksit kohottivat mielialaa, joka ei totta puhuen ollut kovin matalalla alunperin ollutkaan. Hissukseen porukka alkoi nousta lähteäkseen kuka minnekin. Dino ja Martta olivat talutustuntien jäljiltä vielä tallissa. Bea, Taru ja Frida riensivät pihalle hakemaan omiaan tarhoista.

Palatessaan hevosten kanssa he näkivät, kuinka Humu laski seteleitä Assin käteen tallin kulmalla kuin pimeinkin rikollinen, ja katosi sitten autonsa luo.
"Mitä, kymppi?" Frida kysyi heidän päästyään Assin luo.
"Viisitoista", tämä virnisti näyttäen kolmatta vitosen seteliä, "Ja lisäksi Humun pitämä tunti Dinolla ja varattu paikka ensi lauantain maastoon. Timo hävisi vedon, kun ei uskonut että osallistun mistään summasta."
"Jösses", Bea vihelsi pyöräyttäen silmiään. Fridankin oli myönnettävä Assin jääneen reilusti voitolle. Kyllä tuosta hyvästä sopi hieman kärsiäkin.
"Lähetäänkö nyt maastoon?" hän kysyi muilta.
"Joo, ilman satulaa!"

Nimi: Frida

09.01.2018 20:19
Neljä ratsukkoa pakkasessa kulkee suuntaan kotitallin,
kun edessä jokin tielle astuu, ylittää lumivallin

Tuulen heittämät hiutaleet kuin näköesteeksi kerääntyy,
pelokkaina kaikki ratsut äkkiä taaksepäin perääntyy

Läpi kylmän verhon, lumen ja jään
valtavan hahmon, aivan luonnottoman nään

Kumara selkä, päässään huppu,
takin hartioilla paksu kinostuppu

Vilkaisen suuntaan ratsastajien muiden,
hekin sen näkevät, olio korkuinen on puiden

Kasvoja pitkän parran alta ei näy,
kun tuiskun sekaan äänetönnä käy

Ratsastajat pikavauhtia tallin lämpöön palaa
"Mikä se oli?" kuiskitaan hiljaa, salaa

Ehkä olen, mietin, kuullut tarinan kerran,
Staalo, se lienee nimi tuon pakkasherran

Nimi: Frida

04.01.2018 18:36
Pörröiset korvat, mustankihartuva harja
Taivaalla kimaltava tähtien sarja
Ratsaille kiipeän leveään selkään
Tämän pienen hetken katoavan pelkään

Tummuu sinisenä talvinen ilta,
lumisella tiellä kuun hopeinen silta
Pehmeinä käy suurten askelten kaiku,
ilmassa huuruna hengityksen valkea haiku

Sydämet sykkivät yhteiseen tahtiin,
Lumilaukka vie seikkailun hurjaan jahtiin
Revonhäntä sytyttää loimuun taivaan
Kaikki se kuuluu elämän purjelaivaan

Nimi: Assi

31.12.2017 13:51
Raketteja taivaalla,
poksahduksia.
Pikkulasten,
riemunkiljahduksia.

K atson kaihoten,
sitä iloa.
Mietin kuitenkin,
nytkin vain Dinoa.

Mitäköhän,
se tekee juuri nyt.
Iltaruokansa,
kenties jo syönyt?

Jos mä olen tänään,
vain ihmisen puolikas.
Voinko mä olla huomenna,
leijonakuningas?

Lupaanko mä jotain,
uudeksi vuodeksi.
Punonko sanoja,
päälleni kuoreksi?

Tuskinpa lupaan,
en osais mitään pitää.
Valheiden versojen,
rauhassa antaisin itää.

Kulkisin tien,
pimeää puolta.
Löytää vois mut,
upottavalta suolta.

Katselisin,
tähdenlentoja.
Itkisin vähän,
kyyneleitä hentoja.

Antaisin pisaroiden,
maahan pudota.
Kaikki minusta,
nyt unohda.

Voinko mä olla ensi vuonna,
uusi ihminen
Kestäisinkö mä,
kaiken taakan sen?

Ehkä voisin,
jos mulla on Dino.
Kalliimpi,
kuin aarrepino.

Kyllä mä pysyn täällä,
vielä ensi vuoden.
Unohdan maailman,
taivaan tuolla puolen.

Vastaus:

Ihana runo uudesta vuodesta, tulevaisuuteen liittyvästä pohdinnasta ja tietenkin Dinon kaipuusta! Dino (tai kukaan muukaan Hurmanjyrkän poneista) ei tainnut uudesta vuodesta ymmärrettävästi pitää. Otimme jo hevoset varmuuden vuoksi vähän aikaisemmin sisään, ettei ketään tarvitse hakea niiden paukkujen keskellä. Tallissakin oli melkoinen kaaos, eikä varsinkaan Nepparia tai Pipoa edes iso kasa heinää paljoa lohduttanut. Onneksi raketteja saa paukutella vain kerran vuodessa!

Uudenvuodenlupaukset kyllä valitettavan usein jäävät toteuttamatta, ainakin minulla, vaikka kuinka yrittäisin niitä tammikuussa jo toteuttaa! Mutta eihän itseään loppujen lopuksi voi muuttaa pelkillä lupauksilla, kyllä siihen jotain itsestään sisältä tulevaa voimaakin tarvitaan :)

Jos jotain haluat tulevalle vuodelle luvata, niin lupaa se, että älä sinä, meidän Assiberg koskaan muutu! ♥ Olet ihana juuri tuollaisena kauniina, runoilevana sieluna, ja tuot runoillasi niin luovasti esiin uusia puolia sekä itsestäsi, kuin myöskin Dinosta.

Aivan superihana runo jälleen! Tästä merkinnästä saat 25v€, sekä tarinamerkinnän :)

Ella

Nimi: William
Kotisivut: http://u.kahvipaketti.com/u/63012967212.jpg

31.12.2017 13:32
Tossa tollanen piirros Chapist. Kaipa siitä siedettävä tuli...

Vastaus:

Onpa suloinen piirros Chapista! Mielestäni olet onnistunut erityisen hyvin perspektiiviä ja syvyyttä seinän asettelulla, johon myös alalaidan tiilet on piirretty selkeästi ja yksityiskohtaisesti, etenkin takaseinässä.

Chappikin vaikuttaa varsin söpöltä, ja etenkin etujalat olet osannut hyvin piirtää hoikalle puoliveriselle tyypillisiksi. Pää on ehkä hivenen pieni ja lyhyt muuhun vartaloon nähden, mikä onkin hyvin yleinen haaste hevosia piirtäessä! Hahmotusta helpottamaan, hevosen pään voi jakaa vaikka kolmeen erilliseen osaan (https://snag.gy/wxo2IZ.jpg), jossa on kaksi erikokoista ympyrää, joiden keskellä on toista päätään kohti kapeneva nelikulmio (geometrian termit saattavat olla jääneet yläasteen matematiikan tunneille...)

Suloinen piirrosmerkintä, josta saat 15v€ sekä tietenkin piirrosmerkinnän :)

Ella

Nimi: Beatrice

27.12.2017 17:48
Jouluaaton täysin turha ärsyttävä köpöttelylenkki by Aune

Inhoan joulua. Tai no, inhoan kaikkea, mutta erityisesti joulua. Ja pääsiäistä ja juhannusta ja maanantaita ja… Ensinnäkin, ruoka saapui aamulla minuutin myöhässä. Eikä siinä vielä kaikki, ruuat vielä jaettiinkin normaalia hitaammin! Onneksi saimme sentään hieman tavallista enemmän syömistä, muuten olisin raapustanut valituksen presidentille tai jollekin muulle tärkeälle henkilölle. Noh, ärsyyntyneenä söin ruokani, vain tajutakseni etten pääse edes ulos! Voitteko kuvitella! Se ärsyttävä kiharapäinen kakara hiplasi vain korviani ja puhui jostain kävelylenkistä. Ei nyt ollut aikaa millekään kävelyhömpötyksille, vaan halusin ehdottomasti päästä komentelemaan hassunväristä ponikaveriani tarhaan. Kostoksi päiväni pilaamisesta irvistin kiharapäälle oikein ilkeästi.

Joten, tässä minä nyt sitten seison. Ärsyttävä kiharapää keikkuu selässäni ja höpöttelee jotain täysin turhanpäiväistä täplikkään ponin ratsastajan kanssa. Yritän vaivihkaa kääntyä takaisin tallia kohti, mutta aikeeni estetään. Koko laitoksen pomo nimittäin käskyttää meitä järjestymään jonoon taakseen. Vihaan pomoja, paitsi jos olen itse sellainen. Kun lähdemme liikkeelle, laahustan eteenpäin mahdollisimman tympääntyneen näköisenä, enkä välitä ratsastajani kehotuksista lisätä vauhtia.
”Tylsää, mälsää, turhaa, ärsyttävää, inhottavaa, haistakaa kaikki kukkanen...” hörähtelen askeleideni tahdissa. Edellämme kulkeva täpläponi hihittelee minulle, ja olen vähällä puraista palasen tämän pörröisestä takapuolesta.

Hetken kuluttua ratsastajani menettää täysin järkensä, ja päästäkseni helpommalla pidennän hieman askeltani. Kiharapään iloksi nostan myös korvani luimusta, mutta vain säästyäkseni raivonpurkaukselta. Saavumme jollekin inhottavalle hökkelialueelle, ja ihmiset heiluttelevat idioottimaisesti käsiään toisille ihmisille tien varrella. Pyörittelen silmiäni, ja häpeän koko joukon puolesta. Onneksi tie päättyy pian, ja pääsemme takaisin metsän siimekseen. Kiharapää selässäni läpsyttää kaulaani ja latelee kehujaan. Miksi kaikkein ärsyttävin naisihminen on pitänyt lykätä minun vastuulleni, miksemme voisi vaihtaa ihmisiä vaikkapa jättihevosen kanssa? Varjotyttö vaikuttaa paljon vähemmän ärsyttävältä.

Onneksi olemme pian tallilla. Kiharapää vie minut suoraan tarhaan, jossa purkaa varusteeni ja antaa minulle kuivan leivänpalasen. Nappaan sen nopeasti suuhuni, ja ravaan sitten kauas tytöstä. Hassunvärinen ponikaverini odotteleekin jo minua nurkassa. Ajan sitä hieman sivummalle, jotta voin itse asettua seisomaan sen paikalle. En ehdi kauaa tönöttää paikoillani, kun tuttu mies tuo meille läjän heiniä. Laahustan kasan luo, ja upotan turpani ainoaan asiaan, joka ei mielestäni ole ärsyttävää.

Vastaus:

Hahah, voi Aune-parkaa! :D Joulu taisi olla ponimummolle yhtä kärsimystä, kun joutui heti aamuruokiensa päälle lähtemään turhanpäiväiselle kävelylle, eikä sen takia päässyt edes koko päiväksi ulos. Kunpa poni vain ymmärtäisi, että kyllä sille kaikki tämä kidutus varmasti tullaan maksamaan ainakin jollakin tavalla takaisin, ehkä ylimääräisellä vapaapäivällä tai porkkanoilla?

Aune ei tainnut pitää edes paikastaan Dinon takana joulukävelyllä. Onneksi et kuitenkaan antanut ponin puraista Dinoa takapuolesta! Olisi ponimummo muutoin saattanut saada kaviosta, Dinokin kun osaa olla aika terhakka tarvittaessa, eikä taida vanhalla Aunella olla siitä aavistustakaan...

Ihmisten edessä Aune sentään osasi näyttää söpöltä! Minun puolestani se voisi pitää tuota hörökorvailmettään vaikka talutustunneillakin :D Monet lapset ja vanhemmat suhtautuvat tammaan aina alkuun aika epäileväisesti - se kun näyttää hapanta naamaa, vaikka sille kuinka tarjoaisi rapsutuksia. Pitäisiköhän se Frida pyytää taluttamaan Aunea lauantaisin, josko Aune ilahtuisi "varjotytöstämme"? ;)

Aivan ihana tarina Aunen näkökulmasta! Tästä tarinasta saat 23v€, ja se on ehdottomasti papukaijamerkin arvoinen suoritus, paljon onnea! :)

Ella

Nimi: Amora

27.12.2017 06:18
Luku 9 ♥ Tuhkaan kadonnut loimi

Joulu sekä siihen lisätyt ylimääräiset päivät olivat viimein ohitse, joten oli taas hyvä tilaisuus livahtaa tallille. Olin ainakin yrittänyt pysyä joulun poissa tallilta, vaikkei se ollut ihan täysin onnistunutkaan. Ainakin minulla oli ollut hyvä yritys. Istuin rennosti puisella ja kylmällä penkillä maneesin katsomossa ja yritin edes jotenkin pysyä lämpimänä. Onneksi siellä oli kuitenkin edes vähän lämpimämpi istua kuin ulkona. Eihän minun olisi ollut mikään pakko siellä istua, mutta oman rennon ja hoitohevosen hoitamisen jälkeen oli kyllä ihan mukava istahtaa maneesiin seuraamaan muiden menoa. En minä kahdestaan Hitsin kanssa ollut maastoon uskaltanut vaan olin napannut Assin ja Dino-poni seuraksemme upeille lumisille maastoreiteille. Alinan yllättävän tiukalta kuulostava ääni kaikui voimakkaana maneesissa. Tuo ratsastuksenopettaja ei ollut mitenkään kovin tuttu, mutta olin kyllä kuullut hänen olevan mukava. Siltä nainen myös vaikutti, kun rohkaisi nuoria tuntilaisia, joista yksi tuntui epäröivän aika paljonkin. Hiekkapohjaisessa ja valoisassa maneesissa oli menossa jokin estetunti. Kentän kummallekin pitkälle sivulle oli aseteltu kaksi matalaa pystyä, joiden parissa neljä tuntilaista puuhasivat ratsujensa kanssa. Hiekka pöllysi vähän, kun hevoset ponnistivat vauhtia maasta. Minua melkein huvitti, kun nuorelta näyttävä tyttö yritti kovasti saada Prinssin kuuntelemaan ja suoriutumaan pienestä pystystä ilman järkyttävää ryminää. Tiesinhän minä itsekin, ettei gotlanninruss todellakaan ollut se tallin helpoin asukas.
“Amanda, älä anna Prinssin päättää, mitä olet tekemässä”, Alina neuvoi ruunikon kanssa taistelevaa tyttöä.
Muilla tuntilaisilla oli ratsuinaan Omppu, Dino ja Martta. Kyseessä oli siis totaalisesti ponien valloittama estetunti. Omppu puksutteli kiltisti eteenpäin ja jopa totteli esteillä hyvin. Ruunan ratsastajan ei ainakaan tarvinnut käydä jatkuvaa sotaa ponin kanssa vaan saattoi jopa keskittyä esteisiin. Myöskin Dino ja Martta näyttivät olleen ihan kelvollisia tuntiratsuna hyvällä käytökseellään. Tuntilaiset olivat pienestä epäröinnistä päätellen aika kokemattomia esteillä, mutta ainakin heillä kaikilla tuntui olleen ihan hyviä mahdollisuuksia vielä kehittyä reilusti eteenpäin.

Kun tuntilaiset alkoivat tallata loppukäyntejä, livahdin nopeasti ulos tallista. Kylmä pakkasilma iski hampaansa kiinni kalpeisiin poskiini, joten suuntasin askeleet yhtään epäröimättä kohti tallia. Harmikseni edes siinä pienessä pakkasessa maneesilta ei pystynyt kävelemään tallin ovelle asti ihan puolessa sekunnissa. Ei ulkona nyt ihan järkyttävän kylmä ollut, mutta minua ei vain paljoa innostanut tallustaa pimeässä, vaikka tallipihalle viritellyt kyllä valaisivatkin jonkin verran. Nuori nainen yritti saada otettua kiinni tarhassa harhailevaa valkoturpaista hevosta. Muuta kovinkaan kiinnostavalta näyttävää ei lähellä olleissa tarhoissa ollut meneillään, joten onnistuin jatkaa matkaani pysähtymättä tiirailemaan hevosten puuhia.
“Oola, tänne”, Ella rääkyi punaiselle pennulle, joka oli saanut minut kiikareihinsa.
Pieni Oola juoksi häntä iloisesti heiluen ja samalla äänekkäästi haukkuen luokseni suoraan tallin ovien luota. Narttu ei arvostanut tallipihalla olleita aurattuja teitä vaan loikki suoraan syvän hangen läpi, johon noutaja onnistui jopa katoamaan täysin. Eihän pennulla kyllä vielä ollutkaan kokoa ihan älyttömästi. Silttelin rauhallisesti jalkojeni juureen pyörimään syöksynyttä pentua. Ella tarpoi luokseni ripeään tahtiin lumihangen läpi ihan samaa reittiä, mitä myös Oola oli paikalle ilmaantunut.
“Oola ei ainakaan vierasta ketään”, hymyilin, kun katsoin suloista pentua.
“Ei kyllä, hevosiakaan ei kierrä kaukaa, joten pitää pysyä tarkkana”, Ella selitti.
Olihan se totta, että pentu olk tosi utelias eikä sinä kannattanut jättää hetkeksikään vahtimatta. Nopeajalkaisena punainen olisi varmaan osannut kadota jo ihan muutamissa sekunnissa tutkimaan mitä erikoisempia paikkoja. Kaikesta vauhdikkuudesta huolimatta Oola oli kyllä niin täydellinen koira osaksi Hurmanjyrkän erikoista porukkaa.

Tallissa suunnistin kohti varustehuonetta, koska ajattelin tarkistaa, millaisessa kunnossa Hitsin varusteet olivat. Suunnitelmiini kuului tietenkin myös tarvittaessa niiden putsaaminen, koska eihän siisteyden tarkistamisesta olisi muuten yhtään mitään hyötyä ollut. Toisaalta aina saattoi yrittää juonitella ja antaa omia töitään muille, mutta minä en halunnut sellaiseen lähteä mukaan. Täällä en muutenkaan ollut vielä kenenkään sellaiseen törmännyt ja toivottavasti en sitä edes tulisi myöhemminkään havaitsemaan. Julmuus oli kaikkialla vain pahasta, joten tietenkään en halunnut hyväksyä sitä myöskään tallilla. Frida etsi varustehuoneessa hämmentyneenä Sepon harmaata loimea.
“Ootko sattun näkee Sepon uutta harmaata fleeceloimea?” hän kysyi varovasti samalla, kun tutkaili hoitohevoselleen kuuluvia varustetelineitä.
Tiesin hyvin, mistä loimesta tyttö oikein puhui, koska itsehän olin sen hänelle tai no lähinnä tytön hoitohevoselle joululahjaksi antanut. Olin halunnut ihan väkisin keksiä Fridalle jotain joukulahjaksi, mutta se ei saanut olla värikästä, joten harmaa fleeceloimi oli aika nopeasti kääntynyt selväksi voittajaksi lahjaa hänelle etsiessä. Ainahan, jos jokin katoaa, sanotaan, että se on kadonnut tuhkatuleen. Oliko nyt siis tavallaan tuhka kadonnut tuhkaan? Ehkei, mutta ainakin halusin yrittää ajatella sen niin hienosti.
“Ootko sä katsonu jo kuivaushuoneesta?” kysäisin pienesti hymyillen oven luota, jonne olin jäänyt seisomaan.
“Ei sen siellä pitäisi olla”, tyttö mutisi minulle hiljaa vastaukseksi.
“Voin käydä tarkistamassa”, tarjouduin heti iloisesti
Ennen kuin Frida ehti vastustella yhtään mitään minä olin jo livahtanut varustehuoneen vieressä olevaan kuivaushuoneeseen.

En ollutkaan vielä ennen tehnyt kuivaushuoneeseen minkäänlaista tutkimusretkeä, joten tein huoneesta nopeasti pienen analyysin. Siellä oli todella paljon erilaisia mahdollisuuksia varusteiden kuivaamiseen, joten tila tuskin pääsisi loppumaan helposti kesken edes sateisilla kurakeleillä, jolloin kuivausta vaativia varusteita tuli varmasti paljon. Yhdellä seinällä hurisi äänekkäästi ilmalämpöpumppu puhaltamalla reippaasti lämmintä ilmaa huoneeseen, mikä tietysti vain edisti varusteiden kuivumista. Telineissä roikkui paljon eri värisiä varusteita, vaikka myös mustaa näkyi aika reilusti varusteiden seassa. Oli siellä myös jotain joukosta erottuvaa, joka kiinnosti myöskin minua. Yhdessä nurkassa muiden loimien peittoon joutuneesta harmaasta fleeceloimesta näkyi pieni vilaus. Tiesin heti, että olin löytänyt, mitä olin etsinytkin. Sukelsin loimien välistä nurkkaan ja irroitin loimen varovasti telineestä. Kookas fleeceloimi valahti suoraan päälle, koska eihän se nyt ilmassakaan pystynyt leijumaan.
“Tehtävä suoritettu”, hymyilin harmaan loimen alta.
Enää minun oli vain toimitettava loimi Fridalle, joka sitä oli etsinyt. Kävin kuitenkin ensin kuivaustelineet läpi siltä varalta, että niissä olisi ollut jotain Hitsille kuuluvaa. En kuitenkaan löytänyt mitään muuta, mitä minun olisi pitänyt ottaa mukaan.

Harmikseni ei Hitsin varusteissa oikein ollut putsattavaa eikä edes karsina vaatinut lannan lapioimista. Hurmanjyrkässä taisi siis olla ehkä jopa liiankin tehokkaat tallityöntekijät, vaikkei niitä kovin montaa tainnut olla. Tyydyin linnoittautumaan uåyhden pehmeän sohvan nurkkaan jonkin erikoisen hevoslehden kanssa. Taukotuvassa oli jopa kerrankin rauhallista, koska kaikki muut olivat seikkailemassa jossakin. En yhtään tiennyt, missä he olivat mutta eivät ainakaan siellä, missä minä löhöilin. Se hevoslehti oli jopa ihan hyvä, kun sarjakuvillekin saattoi varovasti vähän hymähtää. En minä yleensä edes mitään lehtiä lukenut, mutta ainahan kaikkeen saattoi tehdä poikkeuksia. Eikö muutenkin sanottu, että vaihtelu virkistää?

Vastaus:

Täytyy ihan heti ensimmäisenä kehua otsikkoa, joka oli ilmaisuna jotenkin todella kaunis!

Minä ilman muuta hankkisin Hurmanjyrkän maneesiin lämmityksen, jos siihen vain olisi varaa! Kieltämättä on aina mukavampi ratsastaa (saatika sitten seistä jöpöttää pitämässä tunteja...) kun ei tarvitsisi aina vääntäytyä kymmeniin villahousuihin ja ylisuureen toppatakkiin. Meillä tosiaan pidetään melkein harmittavankin vähän estetunteja varsinkin kokemattomille ratsastajille. Olin jo aikeissa päivittää tuntikalenteria hieman näin ensi kevätkaudelle, mutta se taisi nyt jäädä muiden kiireiden lomassa...

Ihanaa, että sinäkin pidät Oolasta! ♥ Se on kyllä niin valloittava ja suloinen pentu, vaikka välillä minulla tuppaakin menemään hermo sen touhuihin :D Alkuun jatkuva peuhaaminen oli suloista, mutta rajansa kaikella! Toivon mukaan se hiukan tasoittuu vanhetessaan, voisi nimittäin tallissa olla katastrofin ainekset kasassa, kun täysikokoinen novascotiannoutaja viilettää huoletta menemään käytäviä pitkin!

Olipa hyvä, kun löysit Sepon fleeceloimen! Olisihan se ollut melkoisen sääli, jos joululahja olisi joutunut ikuisuudeksi kadoksiin. Kuivaushuoneesta kyllä usein tuppaa löytymään kaikki kadonneet tavarat, vaikka samaan aikaan ne helposti sinne myös katoaa. Etenkin, mikäli ne on jo nostettu pois kuivaustangoilta ja siirretty kuivuneiden varusteiden koppaan.

Ihana tarina, olet kyllä osoittautunut todella aktiiviseksi hoitajaksi, eivätkä hoitajakollegasi aivan suotta sinua suosittele joulukuun hoitajaksi ;) Tästä merkinnästä saat 20v€.

- koska itsehän olin sen hänelle tai no lähinnä tytön hoitohevoselle -
→ - koska itsehän olin sen hänelle tai no, lähinnä tytön hoitohevoselle -

Ella

©2018 Hurmanjyrkkä - harrastetalli - suntuubi.com