Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Miljöö

Hurmanjyrkän harrastetalli sijoittuu läntiseen Kuopioon. Tallille pääsee helposti myös esimerkiksi bussilla, joka jättää tallin ohi kulkevan tien varteen. Tallialueelta löytyy tällä hetkellä päätallirakennus, omistajapariskunnan kotitalo, pihamaalta muutama hoitopuomi, kaivo, ratsastuskenttä sekä aitta, joka tarjoaa vaikka yösijan tarpeen tullen. Tallipihaa ympäröivät tarhat ja sekalaiset metsätilkut, ja lyhyen kävelymatkan päässä on myös syksyllä 2017 valmistunut maneesi.

Henkilökunta   |   Pohjapiirrokset   |   Päivärutiinit

         

Tallirakennus

Hurmanjyrkän tallirakennus on punatiilinen, vuonna 1978 rakennettu entinen navetta, joka on myöhemmin kunnostettu talliksi. Tallissa on 18 liukuovista karsinaa, pesuboxi, varuste-, rehu- ja kuivaushuoneet, sekä toimisto ja pieni taukotupa. Tallin lattia on harmaata betonia, ja tallikäytäville on asetettu kumimatot lakaisua helpottamaan. Jokaisesta karsinasta löytyy myös takaseinustalta ikkuna, ruokakippo, juoma-automaatti ja suolakivi, jonka lisäksi ovissa on suitsikoukut, taitettavat satulatelineet ja loimitangot.

Pääovesta tullessa, heti edessä on aula, jossa on mm. WC:t, ilmoitustaulu, ja varustehuoneen edustalla muutama puupenkki. Yläkerran tallivintille vievien portaiden alta saattaa vuodenajasta riippuen löytyä myös kuivattua leipää, omenoita tai porkkanoita, joilla voi palkita hevosen ratsastuksen päätteeksi. Varustehuoneeseen pääsee valkoisen (joskin ajan saatossa jo hiukan nuhjuuntuneen) puuoven kautta. Jokaiselle hevoselle on omat, nimetyt satulapaikkansa ja suitsikoukkunsa, ja harjapakit löytyvät takaseinustan puuhyllyiltä. Ikkunan vieressä olevasta leveästä kaapista voi tarvittaessa kaivaa ylimääräisiä suojia, harjoja, puhtaita huopia tai vaikkapa heijastimia. Varustehuoneesta löytyvät myös lainakypärät ja -turvaliivit.

Varsinaisen tallikäytävän puolella, ulko-oven vieressä on taukotupa, jonka yhteydestä löytyy myös toimisto. Taukotuvassa on yksinkertainen, hellan, jääkaapin, astianpesukoneen, mikron sekä kahvinkeittimen kattava keittiö ja ruokailutilat. Peremmältä löytyy myös TV, mukavat sohvat, sekä kaapeista pelejä ja luettavia lehtiä. Taukotuvan perällä, ikkunoiden vieressä on myös tallilaisten harmaa kaappirivistö.

               

Kenttä, maneesi ja maastot

Hurmanjyrkällä on käytettävissään ratsastuskenttä, maneesi sekä kilometrikaupalla monipuolisia maastoreittejä!

Valkoisilla aidoilla aidattu, hiekkapohjainen ratsastuskenttä (20m x 60m) sijaitsee aivan tallin edessä. Ratsastuskenttä on valaistu, ja sen kuntoa ylläpidetään myös talvisin, joten kentällä voi työskennellä vuoden ympäri. Kentän toisessa päädyssä on pieni, puinen katos, josta löytyy estetolppia ja -puomeja, sekä tötteröitä, joita voi hyödyntää niin tunneilla, kuin itsenäisissä harjoituksissakin. Estekatoksesta saattaa löytyä myös muutamia johteita, mutta yleensä erikoisesteet joudutaan kentälle kantamaan maneesista.

Tallin maneesi (24m x 66m) sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä, tarhojen takana. Maneesille vie valaistu hiekkatie. Talvella maneesiin siirrytään yhteisesti jalkaisin, ja selkäännousu tapahtuu vasta maneesilla, ellei toisin sovita esimerkiksi kokeneemman ryhmän kanssa. Maneesi on ilmastoitu ja kuitupohjainen, ja sen toisessa päädyssä on myös katsomo sekä tuomarintorni. Estekalusto löytyy maneesin väliseinän takaa, ja erikoisesteet sekä kouluaidat katsomon alta.

Hurmanjyrkkä on tunnettu kauniista maastoreiteistään, jotka houkuttelevatkin niin hevosia kuin ratsastajiakin maastoilemaan! Metsässä kulkee lukemattomasti kiemurtelevia kinttupolkuja, jonka lisäksi leveämmät hiekkatiet mahdollistavat myös reippaamman etenemisen. Reilun kilometrin päässä sijaitsee myös pelto, jolta löytyy maastoesterata, joka poikkeaa myös metsän laukkakelpoisilla reiteillä. Laidunten takana olevalla järvellä puolestaan sekä ratsastajat, että hevoset voidat uida lämpimällä säällä!

    

Tarhat ja laitumet

Hevosillamme on runsaasti ulkoilutilaa. Kesäisin ne oleskelevat vuorokauden ympäri metsän takana olevilla laitumilla. Laitumia rajaa sähköpaimen, jonka saa tarvittaessa myös pois päältä tallia lähinnä olevan etulaitumen luota. Talvisin laidunlangat korjataan pois, jolloin laitumille kertyvä pehmoinen lumihanki sopii oivallisesti myös hankitreeniin!

Tallialueelta löytyy myös 14 aidattua, hiekkapohjaista tarhaa, joissa hevoset tarhaavat pareittain tai pienissä ryhmissä, pääosin talvisin.

         

©2017 Hurmanjyrkkä - harrastetalli - suntuubi.com